Luava on täällä.

Huhtikuu 27, 2015

 

Pitkään olen tätä hetkeä odottanut, mutta se on nyt täällä ja sen nimi on: Luava.

Vuonna 2012 tajusin, että omistan suurin piirtein 48,041 valokuvaa. Osa niistä on nähnyt päivänvalon erilaisissa sosiaalisissa medioissa ja taidefoorumeissa ja nekin ovat unohtuneet sinne haahuilemaan, mutta 95 % valokuvistani lojui tietokoneeni kovalevyn syövereissä, yksinäisinä pimeydessä peloissaan ilman mitään tarkoitusta. Tahdoin siis keksiä niille käyttöä. Ryhdyin kehittämään tauluja, jotka olisivat jotain aivan uutta ja tuoretta, eli "freshiä", niinku joku sanoi taannoin. Jotain, mikä herättäisi huomion, eikä pelkästään pelkällä kuvalla vaan kokonaisuudella. Jotain, mikä tehtäisi käsityönä ja missä kädenjälki ja aitous olisivat vahvasti läsnä. Syntyi inception tulevasta tuotteesta.

Olen aina katsonut taulujen kehyksiä hieman pää vinossa. Koskaan ei löydy juuri sopivaa, aina jokin kriteereistäni ei täyttynyt. Kerran ostin ihan hyvän kehyksen ja kun halusin vuosia myöhemmin samanlaisen, niin sellaista ei enää löytynyt, joten päätin lopettaa pääni vinossa pitämisen ja unohtaa tavalliset kehykset tyystin. Siitä lähtikin käyntiin idea, johon Luava perustuu: Ei kehyksiä, ei lasia, vain valokuva jollakin pohjalla. Ja koska olen aina pitänyt puusta (kiitos isälleni), niin päätin käyttää pohjana niinkin asiallista materiaalia, kuin kotimaista paksua massiivipuuta.

Kehitin ideaani pidemmälle, jolloin tuotteista tuli viimeistellympiä, vahvempia ja aidompia. Värjäsin puuta eri väreillä, tein puukappaleista eri kokoisia ja eri muotoisia, käytin tauluissa eilaisia valokuvia ja kaikki näytti kokoajan valmiimmalta ja valmiimmalta, mutta jokin puuttui. Nimittäin polttomerkintä. Kun tilaamani polttorauta saapui ja pääsin polttamaan taulun takaosaan ensimmäistä kertaa logoni, niin tajusin, että tuote on valmis.

Kaiken tämän ajan olen malttamattomana odottanut, että pääsen jakamaan usean vuoden suunnittelun teidän kanssanne. En malta odottaa niitä hetkiä, kun saan tuntemattomalta ihmiseltä valokuvan, jossa ilo ja onnellisuus on niin selkeästi esillä, että pystyn samaistumaan siihen täysin. Näen jo itseni hymyilemässä, kun teen massiivipuutaulua valokuvasta, jotka huokuu positiivisuutta ja onnea. Olen etuoikeutettu tekemään niistä hetkistä vieläkin ainutlaatuisempia. Kiitos teille jo etukäteen.

Haluan, että kaikki voivat taltioida omat muistonsa näin ainutlaatuisella tavalla.
Haluan, että sinun muistostasi tehdään taideteos.
Haluan, että joka ikinen voi tilata rakkaimmilleen täysin uudenlaisen lahjan.

Sen takia SINUN valokuvastasi voi nyt tulla aito Luava.

Kiitos ajastasi ja toivottavasti pääsen tekemään sinun muistostasi ainutlaatuisen...

...niin kuin se sillon oli.

-Juuso





Osallistu kommentoimalla!